graafinen suunnittelu benchmarkkaus

13.5.2019

“Benchmarking: The systematic process of becoming no better than anyone else.”

– Urban Dictionary

Hei rakkaat lukijat. Ensinnäkin pahoittelut viivästyneestä kirjoituksesta. Alkuvuosi on ollut kiireinen työrintamalla ja asiakasprojektit tietenkin ajavat leppoisan blogikirjoittelun edelle. Työn alla on ollut projekteja esimerkiksi yritysten käsikirjojen taittamiseen liittyen, golf-turnaus-webbisivun suunnittelun parissa ja vanhan asiakkaan visuaalisen ilmeen kehittämisessä. Lisäksi olemme vihdoin saaneet työryhmäni kanssa valmiiksi verkkoteoksen lintujen muuttoliikkeistä. Kerron varmasti koko projektista lisää tulevaisuudessa. Sitä odotellessa käy tutustumassa teokseemme: Muuttomatka löytyy osoitteesta www.muuttomatka.fi.

Niin näissä kuin jokaisessa muussakin projektissa tapaan aloittaa työskentelyn tekemällä analyysin siitä mitä kyseisen aiheen tiimoilta on jo tehty tai mitä uusia näkökulmia siihen voisi ottaa. Mutta minkä takia hyvin tehty benchmarkkaus (kyllä, kauheaa suomen kieltä, mutta käytän silti tätä sanaa suomennoksen sijaan) on niin oleellisen tärkeää projektin onnistumisen kannalta?  

Graafisen suunnittelun analyysi

1. Benchmarkkaus on analyysi sekä itsestäsi että kilpailijoistasi

Benchmarkatessa et tutustu ainoastaan kilpailijasi toimintaan tai tuotoksiin vaan tutkit samalla oman organisaatiosi tai yrityksesi olemusta. Kun kehität verkkosivujasi tai visuaalista ilmettäsi ei ole ainoastaan tärkeää olla tietoinen siitä mitä omalla kentälläsi tapahtuu niiden suhteen tällä hetkellä vaan on vielä oleellisempaa ymmärtää asia laajemmasta perspektiivistä. Kun katsot kauemmas oman laatikkosi sisältä, onnistut myös luomaan jotain uutta ja ainutkertaista, jolla erottua edukseen.

Itsensä tunteminen paremmin auttaa ymmärrätämään mikä nykyisessä tilanteessa ehkä mättää tai miten sitä voisi kehittää parempaan suuntaan.

Täsmennän siis vielä, että benchmarkkauksen tarkoituksena ei tietenkään ole löytää suoraan kopioitavaa materiaalia vaan sen ymmärtäminen mihin suuntaan yritys tai organisaatio haluaa kehittyä.

2. Löydä päämäärä projektillesi

Visuaalisen viestinnän tilaajalle voi olla vaikeaa ymmärtää tarpeitaan täsmällisesti. Sanat “raikas”, “dynaaminen” tai “voimakas” voivat kuvata täysin eri asioita eri henkilöille. Sen sijaan konkreettiset esimerkit näistä aiheista ovat yksiselitteisempiä jokaiselle projektiin osallistuvalle taholle.

Projektin aloittaminen ilman benchmarkkausta on suunnittelijalle melkein kuin työskentelisi silmät sidottuna. Pyrin itse aina asettumaan asiakkaani kanssa samalle aallonpituudelle uuden projektin alkaessa ja koottujen benchmarkkien läpikäyminen antaa selkeät suuntaviivat siihen mihin ollaan pyrkimässä ja mitä halutaan välttää. Päämäärän rajaaminen sanallisesti on huomattavasti vaikeampaa kuin visuaalisten (tai toiminnallisten) esimerkkien avulla. Väitän, että jos benchmarkkaus on tehty projektin alkaessa hyvin, parantuu projektin päämäärään pääsemisen todennäköisyys 90 prosenttisesti.

Miksi benchmarkkaus kannattaa

3. Vältä väärä suunta

Tämä on toistoa edelliseen kohtaan, mutta silti mielestäni tärkeää teroittaa. Jos olet tehnyt tai tilannut benchmarkkauksen onnistuneesti, et ainoastaan määritä projektille päämäärää vaan myös asetat stop-merkin väärään suuntaan kääntymiselle.

4. Inspiroidu

Itse olen joskus suunnittelijana jumissa jonkun tietyn idean tai niiden puutteen suhteen uuden projektin alkaessa. Tällöin on herkullista löytää uusia suuntia tutustumalla vastaaviin keisseihin tai vielä mieluummin täysin muun alan työnäytteisiin. Faktaa on, että kaikki mahdollinen on jo tehty eikä projektisi itsessään luultavasti ole ainutlaatuinen. Tästä voi jopa ammentaa yhdistelemällä toimivaksi havaittuja elementtejä ja luomalla näin jotain uutta ja ainutkertaista. Pyörää on useimmiten turha keksiä uudelleen vaan järkevämpää on kehittää sille uusia käyttötapoja.

Tämä pätee erityisesti ui-suunnitteluun ja ux-suunnitteluun. Kukaan web developer ei kehitä uutta koodia vaan kopioi aikaisemmin kehitettyä versiota luoden samalla uutta kokonaisuutta.

5. Säästä aikaa ja rahaa

Projektin toteuttaminen onnistuneesti on nopeampaa silloin kun projektin päämäärä on selvillä ja olet saanut viestittyä sen suunnittelijalle onnistuneesti. Benchmarkkaus on siis suoraa säästöä sekä ajallisesti että rahallisesti. Se muutama tunti minkä sijoitat kartoitukseen maksaa itsensä takaisin.

-----

Itselleni benchmarkkaus on yksi opettavaisin ja hauskin vaihe projektissa. Suosittelen myös visuaalisen viestinnän tai verkkosivujen tilaajia perehtymään aiheeseen ja ottamaan tavaksi tehdä kartoitusta ennen uuden projektin aloitusta. Google ei kuitenkaan ole paras väline hyvien benchmarkkien löytämiseksi, joten jos kaipaat lisäideoita niiden etsimiseen niin lue aikaisempi kirjoitukseni aiheesta.

Hauskaa kevään jatkoa kaikille! Lupaan palata uuden kirjoituksen kanssa vielä ennen kesälomia.