18.11.2019 Hei pitkästä aikaa. Viime blogikirjoituksesta on taas vierähtänyt tovi sillä asiakasprojektit ovat taas ajaneet kirjoittelun edelle. Syksy on aina kiireistä aikaa visuaalisen suunnittelun projektien parissa. Parhaillaan toteutetaan niitä projekteja, joita ollaan suunniteltu viime keväänä. Kohta on aika aloittaa suunnitteluprosessit ensi vuoden projekteille ja ajattelinkin siksi kirjoittaa siitä mikä visuaalisen ilmeen tilanneanalyysi on, miksi sen tekeminen on tärkeää ja mitä sen onnistumiseksi vaaditaan.

Pelkkä epämääräinen tunne siitä, että jotain olisi tehtävä tai se ettet tykkää jostain organisaatiosi visuaalisen ilmeen elementistä ei riitä siihen, että pystyisit kommunikoimaan suunnittelijalle muutoksen tarpeesi. Tämä kirjoitus auttaa sinua tekemään tarkan analyysin siitä mikä mättää tai miksi identiteetti ei kenties ole enää ajanmukainen. Lähtökohtaisesti tällainen pohdinta olisi hyvä tehdä kerran vuodessa ja muutokset otettava työn alle 4–10 vuoden välein riippuen kuinka paljon organisaation ydin on kehittynyt.

Jos vastaat kyllä johonkin seuraavista kysymyksistä, niin visuaalisen identiteetin päivittäminen saattaa hyvinkin olla ajankohtaista. Nämä yksinkertaiset ohjenuorat auttavat sinua hyvän tilanneanalyysin tekemisessä. 

Onko organisaation toimintaan tullut muutoksia?

Tilanneanalyysin tekeminen kannattaa aloittaa miettimällä millainen organisaatiosi on verrattuna siihen kun sitä edustavaa visuaalista ilmettä on viimeksi kehitetty. Saat selkeyttä sen toteuttamiseen vastaamalla kysymyksiin: onko toimintaanne tai arvomaailmaanne tullut jotain oleellisia muutoksia ja onko kohderyhmä edelleen sama.

Jos koet, että yrityksen ydintoimintaan on tullut selkeitä muutoksia, niin on mitä luultavimmin aika myös tehdä vähintään päivitys visuaalisen ilmeeseen. Jos pystyt vielä pukemaan sanoiksi konkreettisesti sen mitä muutokset ovat, vie se analyysin uudelle tasolle ja auttaa myös design briefin tekemisessä.

Konkreettisimmillaan organisaatio on saattanut fuusioitua tai sen toimintastrategiaan on tullut oleellinen muutos. Esimerkiksi Uber päätti aloittaa ihmisten kuljettamisen lisäksi ruuan toimittamisen perille ja Air bnb aloitti väliaikaisen majoituksen välittämisen lisäksi tarjoamaan elämyksiä turisteille. Molemmissa keisseissä yritykset päivittivät myös identiteettiään samoihin aikoihin kuin niiden toiminta muuttui.

Visuaalisen ilmeen tilanneanalyysi: olosuhteiden muutokset yrityksessä.
Esimerkkitilannekuvaus kuvitteellisen yrityksen ydintoiminnan muutoksesta.

Miten tavoitteesi yrityksen kehittämisen suhteen on muuttunut?

Visuaalisen ilmeen tilanneanalyysi
Kuva Paul Skorupskas / Unsplash

Voit aloittaa visuaalisen ilmeen analyysin myös miettimällä ovatko tavoitteesi yrityksen kehittämisen suhteen edelleen samat kuin viime identiteetin kehittämisen aikaan. Ehkä yrityksesi on ollut esimerkiksi voimakkaasti kasvuhaluinen viisi vuotta sitten ja saavuttanut tavoitteensa tämän suhteen, jonka takia tärkein tavoite on nykyään olla edelläkävijä.

Jos koet, että tavoitteet tulevaisuuden suhteen ovat muuttuneet, niin mitä luultavimmin on aika myös tehdä päivitys identiteettiisi.

Esimerkki kuvitteellisen yrityksen tavoitteiden muutoksesta.

Onko visuaalista identiteettiä päivitetty yli neljä vuotta sitten?

Kuva Icons8 Team / Unsplash

Yrityksesi sielunmaailmaa ilmentävää identiteettiä olisi hyvä päivittää noin 4–10 vuoden välein riippuen siitä kuinka paljon toiminnan kuvanne on muuttunut vuosien varrella. Vaikka visuaalinen maailmanne näyttäisi omiin silmiisi olevan kunnossa, on neljä vuotta jo pitkä aika varsinkin digitaalisten tuotteiden kehittymisen suhteen. Suurimmat globaalit korporaatiot ovat vuosien varrella vakiinnuttaneet brändinsä, mutta kehittyvän pienen yrityksen on jaksettava uudistua pysyäkseen tuoreena.

Ohjeistaako kohderyhmältä saatu palaute uudistamiseen?

On ehdottoman tärkeää ymmärtää miten kohderyhmä näkee yrityksenne ulkoasun ja miten se näyttäytyy heille. Ennen mahdolliseen uudistusprosessiin ryhtymistä kannattaa kerätä palautetta siltä kohderyhmältä, joka on organisaationne toiminnan ytimessä.

Asiakkailta tai käyttäjiltä kerätty tieto saattaa olla hyvinkin erilaista kuin mitä olette ajatelleet organisaationne sisällä visuaalisten materiaalien toimivuudesta tai ajan hermoilla olemisesta. Jos palaute on positiivista voitte luultavasti odottaa muutaman vuoden ennen seuraavaa brändin fressausta. Toisaalta vaikka omasta mielestänne identiteetti olisi  täydellisen timanttinen, mutta palaute puhuu sitä vastaan, voi olla aika ottaa uudistus työpöydälle.

Erottuuko brändi edukseen kilpailijoiden joukosta?

Visuaalisen ilmeen tilanneanalyysi
Kuva rebecca johnston / Unsplash

Tilanneanalyysia tehdessä on hyvä selvittää miltä muut alalla toimijat näyttävät ja onko joku niistä ehkä päivittänyt identiteettiään lähiaikoina. Näin voit verrata onko yrityksesi ilme ajan tasalla vai ovatko kilpailijasi ottaneet etumatkaa omalla identiteetillään. Lue myös aikaisempi blogipostaukseni benchmarkkauksesta täältä.

Visuaalisen ilmeen tilanneanalyysi on työkalu design briefin luomiseen

Visuaalisen ilmeen tilanneanalyysin tehtävänä on määrittää onko brändiäsi aika kirkastaa tai muuttaa radikaalimmin sekä luoda perusteet hyvän briiffin luomiseen valitsemallesi suunnittelijalle ja tarjouspyynnön tekemiseen. Se toimii työkaluna sen määrittämiseksi heijastaako nykyinen visuaalinen identiteetti sitä millaiseksi yritys on kehittynyt.

- - - - -

Nyt siis kynä ja paperia käteen tai Google Doc esille ja analyysin tekoon! Inspiraatioksi voit käydä lukemassa pieleen menneistä brändiuudistuksista Creative Marketin blogissa.